tiistai 15. elokuuta 2017

Ei olla apinoita




Maa on litteä pannukakku ja me ei olla apinoita. Näin se nyt vaan on. Ja maapallo on 6000 vuotta vanha.

Yhä useampi on alkanut ylpeillä sillä, ettei hänellä ole turhaa sivistystä. Varsin monet hylkäävät tieteen tutkimustulokset ja uskovat sellaisilla tavoilla kuin maailmasta uskottiin joskus ammoin, kun tiedettä ei edes vielä ollut olemassa.

Eihän maapallo voi olla pyöreä. Miten me mukamas pysyttäisiin pystyssä, jos kävelisimme riittävän pitkän matkan pallon pinnalla..? Litteään maahan uskovat eivät usko myöskään gravitaatioon. Heidän käsityksensä mukaan maalaatta nousee koko ajan 8,91 metriä sekunnissa ja niinpä me emme leiju ilmassa. Sitä en tiedä, mitä pannukakku-uskovaiset ajattelevat kuusta. Ehkä sekin on vain taulu siinä valtavassa kuvussa, joka on tämän pannukakun yllä. Ja selväähän on se, että kuulennot kuvattiin Hollywoodin studioissa.

Rokotusvastaisuus on myös kasvanut viime vuosina. Horoskoopit ja ennustamiset ovat yleensä vaarattomia, ellei sitten kyseessä ole epävakaa persoonallisuus, joka voi alkaa toteuttaa harhaisuuttaan. Mutta se on vaarallista, kun tavallinen kansalainen ilman minkäänlaista lääketieteellistä koulutusta ryhtyy rokotusasiantuntijaksi. Hän saa omilla täysin perusteettomalla huuhaallaan aikaan rokotevastaisuutta ja monet pienet lapset vaille rokotusta. Ja sairastumaan todella vaarallisiin sairauksiin. Rokotevastaisille voi todeta, kuten rokoteasiantuntija ja patologi Matias Röyttä, ”jos ei rokote kelpaa niin kokeile tautia".

Sikainfluenssarokotuksissa tapahtui niin kuin tapahtui. Ilmaantui useita narkolepsiatapauksia. Syy on selvitetty. Rokotteen immuunivaste hyökkäsi myös ihmisen omien solujen kimppuun yksilöillä, joilla oli geneettinen narkolepsia-alttius. Ilmeisesti itse viruskin olisi voinut laukaista sen. Sitä vain ei kukaan voinut ennalta aavistaa. Mutta eipä yksikään profeetta, selvännäkijä, ennustaja eikä maagikko myöskään tuota ilmoittanut, vaikka toinen toistaan pätevämpiä näkijöitä on pilvin pimein.

Tiedekään ei siis ole erehtymätön. Mutta tiede korjaa ja täydentää itse itseään ja siksi se on kuitenkin joka tapauksessa luotettavampaa kuin mikään uskonto, uskomus tai magia. Näillä on jo tuhansia tai kymmeniä vuosia sitten lukkoon lyödyt dogmit ja periaatteet, joiden mukaan mennään. Ja uskotaan. Toisaalta jotain ”vaihtoehtolääketiedettä” mainostetaan ”tuhansia vuosia” vanhaksi, joten se vaikuttaa vakuuttavalta. Vaikka yhtä ainoata luotettavaa ja vertaisarvioitua todistetta tehosta ei ole.

Jenkkiläinen republikaani, teekutsujärkkääjä, ex-presidenttiehdokas ja -kuvernööri Sarah Palin on kiistänyt paitsi, ilmastonmuutoksen, tietysti myös kehitysopin. Eihän evoluutio ole mahdollista niin lyhyessä ajassa kuin 6000 vuotta. Tämän Palin uskoo maapallon iäksi. Yhdysvalloissa on nyt presidentti, jolle maapallo on laaka, mikäli se hänen agendaansa sopii. Samoin hänelle on yksi ja hailee, minkä ikäinen maapallo on. Trump on myös kutsunut ilmastonmuutosta kiinalaisten keksimäksi huijaukseksi. Varapresidentti, teekutsuliikkeen kannattaja, konservatiivikristitty ja kreationisti Mike Pence pitää myös evoluutiota pötynä. Hän saattaa astua Trumpin tilalle USA:n presidentiksi. Yksi Suomen presidenttiehdokkaista ihailee Trumpia ja jakaa Pencen näkemykset.

Yhdysvaltalainen Pew-tutkimuskeskus selvitti pari vuotta sitten amerikkalaisten käsityksiä uskonnon ja tieteen suhteesta. Yli puolet vastanneista ilmoitti ajattelevansa, että tiede ja uskonto ovat usein ristiriidassa keskenään. Yllättävää, että amerikkalaisista näin suuri osa. Mutta lieneekin niin, että suurin osa näistä ajattelee uskonnon ilmoittaman totuuden maailmasta olevan totta ja tieteen selvitykset taas valetta. 38 % vastanneista oli sitä mieltä, että ne ovat pääosin yhteensopivia. Ja niin itse asiassa suomalaisistakin moni uskovakin lie ajattelevan näin. Nimittäin tieteen esittämät todisteet maailmasta ovat liian vastaansanomattomia järkevän uskovan niitä ignoroida. Joten täytyy vain soveltaa oma usko tieteen selvittämiin faktoihin. Onneksi Raamattu on sen verran väljästi kirjoitettu, että seitsemän päivää voidaan hyvin tulkita, vaikka seitsemäksi miljoonaksi vuodeksi.

Mutta on kirkolla hankaluuksiakin uskon ja tieteen välissä luoviessaan. Pitäisi olla mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa, mutta toisaalta pitää tarjota kättä nuoreen maahan ja luomiseen uskoville. Vuosi sitten Keski-Porin seurakunta antoi tunnettujen kreationistien Matti Leisolan ja Pekka Reinikaisen levittää tiloissaan omaa huuhaataan. Sali oli täysi. Näistä herroista evoluutio on harhaoppi.

Pistää kyllä mietityttämään se, kun poliitikot ignoroivat tieteen tutkimuksia ja suhtautuvat myös epäillen yliopistojen toimintaan. Ei siitä ole kauan, kun Alexander Stubb valtiovarainministerinä pani halvalla professoreja mainitsemalla kolme hyvää syytä olla professori, kesä- heinä- ja elokuu. Pääministeri Sipilä taas tölväisi yliopistomaailmaa tuhahtamalla ”kaikenmaailman dosenteista”, kun nämä olivat ladelleet hänelle sopimattomia totuuksia. Meillä on useita uskovia poliitikkoja, joista ainakin yksi on ääneen ajatellut, että saattaa tulla tilanteita, joissa Raamattu tulee panna maallisen lain edelle. Meillä on nyt yksi presidenttiehdokkaana oleva poliitikko, joka ei usko evoluutioteoriaan. Hänestä Jumala on luonut ihmisen ja eläimet erikseen. Hän edustaa ns. kreationismia, joksi tiedettä väheksyvät uskovat ovat nimenneet maailmannäkemyksensä ja paradoksaalisesti naamioineet sen näyttämään tieteelliseltä. Hänen mukaansa evoluutioteoria on selitysmalli, ei kiveen hakattu totuus. Ei nyt ehkä kiveen, mutta kivettymiin. Evoluutio on moneen kertaan faktoihin perustuen todennettu. Se ei ole uskomus.

Nyt Väyrysen kansalaispuolueen puheenjohtaja Sami Kilpeläinen on ilmoittanut, että hän ei hyväksy evoluution opetusta kouluissa. Se edustaa ”uusliberaalista maailmankuvaa ja punaviherhöttöä”. Kilpeläinen oikein vaatii, että kouluissa ja päiväkodeissa pitää vallita kristillinen etiikka ja kasvatus. Jos kouluista poistetaan kristillinen kasvatus, niin sitten on poistettava biologiakin. Koska se on mielipide. Hänestäkin ihminen on luotu ihmiseksi. Se on hänen kristillinen näkemyksensä. Hänen mukaansa moni käsittää asian samoin. Ja miksipä ei. Mutta tekeekö se asian todeksi? Jos poliitikko sanoo, että hänestä biologia voidaan poistaa kouluista, ollaan lähellä Turkin tilannetta, jossa siis kouluista ON poistettu evoluution opetus turhana. Turkin tie on teokratia, jossa demokratia on korvattu uskon dogmeilla.

1 kommentti:

  1. Onkohan Väyrynen samaa mieltä Kilpeläisen kanssa. Jos on niin multa meni kyllä usko Väyryseen. Oli miten oli mutta eivät hekään kuitenkaan pysty muuttamaan historian kulkua. Historian kulkua ei taakse päin voi nimittäin tuupata.

    VastaaPoista